Teflon Brothersin kesähitille platinaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tavastialla juhlittiin eilen Teflon Brothersien tuplakulta-ja platinajuhlia. Kokoonpanon single Pämppää rikkoi platinarajan kymmenessä viikossa, ja se on tähän mennessä kesän streamatuin kotimainen kappale Spotifyssa pysyen listaykkösenä lähes kahdeksan viikkoa.

Biisin musiikkivideota on katsottu YouTubessa yli kaksi miljoonaa kertaa.

– Pämppää-biisin menestys on yllättänyt myös yhtyeen, vaikka aika isoa siitä odotettiinkin. Jotenkin epätodellinen fiilis, kun biisi soi useita kertoja illassa, missä ravintolassa sitä sattuukin olemaan, kommentoi Pyhimys.

– Mutta tuli ainakin taas todistettua, että suomalaisilla ei rakkaita juomalauluja ole koskaan liikaa ja että simppeli rallatus toimii paremmin kuin yli-cooli hämyily.

Myös Teflon Brothersin kaksi edellistä albumia Valkoisten dyynien ratsastajat ja Isänpäivä ovat juuri ylittäneet kultarajan. Isänpäivä-albumi julkaistiin isänpäivänä 2014. Levyn julkaisua edelsi neljä sinkkua, muun muassa platinaa myynyt Maradona (Kesä 86).