Vauva oli loukussa kuumassa autossa – 5-vuotias Lepakkomies riensi apuun

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Uutisissa on tänä kesänä nähty useita surullisia tapauksia, joissa perheen lemmikki on menehtynyt lämpöhalvaukseen jäädessään yksin kauppareissun ajaksi kuumaan autoon. Eräät isovanhemmat tiesivät, että myös lapsen jättäminen kuumaan autoon ei tulee kuuloonkaan.

He pelästyivät pahanpäiväisesti jäädessään lukitun auton ulkopuolelle vauvan ollessa kiinnitettynä auton istuimeen. Yksivuotiaan Iris Adamskin isovanhemmat olivat pakanneet ruokaostoksensa autoon ja laittaneet oven kiinni. Auton ovet olivat napsahtaneet jostain syystä lukkoon niin, että avaimet olivat jääneet auton sisäpuolelle.

Autossa ostosten lisäksi istui pieni Iris, jonka olotila alkoi huonontua lämpötilan noustessa auton sisällä.

Sussexissa sijaitsevan Tescon parkkipaikalle saapuneet poliisit tulivat isovanhempien apuun. He rikkoivan auton takalasin, mutta eivät mahtuneet raosta sisään noutamaan avaimia. Onneksi paikalla oli viisivuotias Zavi Ahmed, joka pelasti kaikkien päivän. Sopivasti Lepakkomiehen asuun pukeutuneena poika ryömi autoon sisälle, nouti avaimet ja sai pelastettua Iris-vauvan.

Iriksen pelastamiseen meni aikaa 45 minuuttia poliisin saapumisesta lähtien. Lepakkomies Zavi kommentoi Metro-lehden mukaan tuntevansa itsensä aina supersankariksi, mutta tuona päivänä hän tunsi erityisesti olevan oikea sankari.

Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.

Uusimmat