Sekopäinen televisiokilpailu: Naisesta tehtiin karhulle lelu

Viihdeuutiset · Annika Kela

Japanilaiseen televisio-ohjelmaan osallistunut nainen oli saanut tehtäväkseen kiivetä läpinäkyvän kuution sisälle. Sen jälkeen aidatulle alueelle päästettiin karhu. Naisen kauhuksi karhu kiinnostui heti ihmisen sisältävästä kuutiosta.

Japanissa esitettävä Sekai No Hatte Madde Itte Q!-ohjelma tarkoittaa Daily Mail -lehden mukaan pedon kilpeä. Voisi siis luulla, että kyseessä oli Pelkokerroin-ohjelman kaltainen formaatti.

Kuution sisällä olevalle naiselle tehtävä ei ollut helppo, sillä hän kiljui kauhuissaan. Nainen kuvasi saamallaan videokameralla karhun hyökkäystä videolle. Karhu ei kuitenkaan missään vaiheessa vaikuttanut olevan aggressiivinen, päinvastoin, se vaikutti olevan vain utelias. Peloista huolimatta nainen selvisi kuutiosta ulos ehjin nahoin.

Uusimmat