Nokian OZO-kamera on kuin Scifi-elokuvasta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Nokia on hiljattain julkaissut Youtubessa kiusoittelevan mainoksen uudesta OZO-kamerastaan. Innovatiivinen OZO esiteltiin hiljattain yleisölle Los Angelesissa järjestetyssä tapahtumassa.

Uudenlainen 3D-kamerassa on kahdeksan linssiä, jotka kuvaavat ympäristöä 360 asteen laajuisesti. Kamera on suunniteltu toimimaan käsi kädessä virtuaalitodellisuuslasien kanssa. OZO:n suunnittelijat ovat luomuksestaan ylpeitä, sillä heidän mukaansa kuva ja mikrofonit mahdollistavat aidon tuntuisen teleporttaus-kokemuksen 3D-videkuvan muodossa.

Nokia OZO muistuttaa etäisesti Tähtien sota -elokuvassa nähtyä jedien koulutuksessa käytettyä apuvälinettä. OZO on alunperin kehitetty Tampereella sijaitsevassa tutkimus- ja kehitystyön yksikössä.

Nokian OZO on esitelty suurille elokuva- viihde- ja mediayhtiöille. Sen lisäksi monet teknologiajätit ovat olleet kiinnostuneita kamerasta. On sanomattakin selvää, että OZO on yksi 360-asteen kameroiden edelläkävijöistä teknologiansa puolesta.