Nuori mies poltti Ferrarinsa – halusi isän ostavan uuden

Autot · Annika Kela

20-vuotias sveitsiläismies on tuomittu vakuutuspetoksesta. Nuori mies jäi kiinni Ferrarinsa tuhopoltosta Augsburgissa, Saksassa. Mies myönsi, että tulipalo oli lavastettu onnettomuudeksi, koska hän halusi isältään uudemman Ferrarin tilalle.

Mies uskoi, että vakuutusrahoilla isä olisi hankkinut hänelle toiveiden mukaisen menopelin. Nuorukaisen epäonneksi lavastus oli tallentunut alueella olleeseen valvontakameraan. Nuoren miehen apuna oli kaksi hänen ystäväänsä ja heidän väliset puhelinkeskustelut paljastivat, että kyse oli petoksesta.

Metro-lehden mukaan nuorella miljonääriperijällä on entuudestaan 14 autoa. Autojen yhteenlasketun arvon on arveltu olevan noin 27 miljoonan euron luokkaa. Mies oli kyllästynyt Ferrari 458 Italiaansa, ja koska isä ei ollut suostunut ostamaan uudempaa, oli hän päättänyt tuhota autonsa.

Nuorukainen tuomittiin 22 kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Häntä avustaneet miehet saivat myös 14 ja 16 kuukautta ehdollista. Toivottavasti nuori miljonääri oppi, että vakuutuspetos ei kannata.