Nainen rukoili auton ratissa – aiheutti vakavan kolarin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalaisnainen on aiheuttanut vakavan auto-onnettomuuden Bellevuen keskustassa, Ohiossa. 63-vuotias Marilyn Perry rikkoi liikennesääntojä ajaessaan päihtyneessä tilassa autoa. Sen seurauksena hän kolaroi toisen henkilöauton kanssa.

Metro-lehden mukaan Marilynin uskotaan myös käyttäneen puhelintaan hetkellä, jolloin onnettomuus sattui. Onnettomuudessa loukkaantui kaksi henkilöä ja heidät kiidätettiin sairaalaan.

Kun poliisit kuulustelivat Marilyniä onnettomuudesta, kertoi Perry, että onnettomuus johtui siitä, että hän rukoili ratissa. Nainen väitti, että kolaria ei olisi sattunut, ellei hän olisi alkanut rukoilla liikenteessä. Metro-lehden mukaan viranomaiset eivät ole uskoneet naisen selitystä. Marilyn Perry onnistui kuitenkin niukasti välttämään tuomionsa suostumalla hakeutumaan päihdevieroitukseen.