Kasvot ilmestyivät lintuparveen – Vladimir Putin vai Steve Jobs?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ihmiset ovat läpi historian uskoneet näkevänsä kasvoja niin ruoka-aineissa, puiden pinnoilla kuin pilvissäkin. Erityisesti uskonnolliset hahmot, kuten Jeesus ja Neitsyt Maria, tuntuvat näyttäytyvän usein ihmisten paahtoleivissä ja tahroissa.

New Yorkissa kuvatulla videolla jo itsessään näyttävään lintuparveen vaikuttaa hetkeksi ilmestyvän ihmisen kasvot. Williamsburgin sillalla 11. elokuuta kuvattu video on kerännyt Youtubessa jo yli miljoona katselukertaa. Se, kenen kasvot ovat kyseessä, on jakanut sosiaalisen median käyttäjien mielipiteitä jyrkästi.

Kasvojen on tulkittu The Washington Post -lehden mukaan kuuluvan esimerkiksi Apple-guru Steve Jobsille tai edesmenneelle koomikolle, Robin Williamsille. Zvezda-uutisaseman uutisoitua videosta monet venäläiset kuitenkin uskoivat Youtubessa kyseessä olevan maansa presidentti, Vladimir Putin.

– Putin lahjoi amerikkalaiset linnut, kommentoi eräs ukrainalainen Youtube-käyttäjä Washington Post -uutissivuston mukaan.