Yllätysvalinta Stephen Kingin tappajapellen rooliin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Stephen Kingin yli tuhatsivuinen Se-romaani kääntyi vuonna 1990 kaksiosaiseksi televisioelokuvaksi. Monien noihin aikoihin lapsuuttaan viettäneiden mieleen jäi kummittelemaan elokuvan murhanhimoinen Pennywise-klovni, jota esitti näyttelijälegenda Tim Curry.

Se-romaanista ollaan työstämässä uutta elokuvaversiota, jonka ohjaa HBO:n True Detective -sarjalla mainetta kerännyt Cary Fukunaga. Uuden filmatisoinnin Pennywise-pellen näyttelijä on nyt paljastettu, ja valinta saattaa tulla monille yllätyksenä. Hahmoa esittää tällä kertaa 22-vuotias Will Poulter.

Nuori brittinäyttelijä on tullut tunnetuksi Millerit-komediasta ja suosittuihin nuortenkirjoihin perustuvasta Labyrintti-elokuvasta. Variety-lehden mukaan Will Poulter yllätti Cary Fukunagan osoittautumalla koe-esiintymisessä täydelliseksi Pennywise-klovniksi. Rooliin ehdolla oli myös Mark Rylancen ja Ben Mendelsohnin kaltaisia konkarinäyttelijöitä.

Uusimmat