Mies lykkäsi sukupuolenkorjausta – halusi ensin äidiksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Melbournesta kotoisin olevalla AJ Kearns -nimisellä miehellä näyttää ulospäin olevan aivan tavallinen perhe, jossa on isä, äiti ja kaksi lasta. Perheenisä on kuitenkin ennen perheen perustamista ehtinyt elää 35 vuotta naisena.

Teini-ikäisenä Vicki-Anne luuli olevansa homoseksuaalinen, kunnes myöhemmin tajusi, että hän on mies. Hän alkoi vähitellen korjaamaan sukupuoltaan ja vaihtoi nimensä AJ:ksi. AJ alkoi perustamaan partnerinsa Zun kanssa perhettä.

Zu synnytti heidän ensimmäisen lapsensa, mutta synnytyksessä esiintyneiden komplikaatioiden vuoksi zu ei olisi pystynyt läpikäymään enää uudelleen odotusaikaa tai synnytystä. AJ ja Zu olivat kuitenkin halukkaita saamaan toisen lapsen.

AJ päätti lykätä sukupuolenkorjaustaan ja kantaa pariskunnan toisen lapsen. AJ synnytti terveen tytön heidän perheeseensä, minkä jälkeen hän jatkoi polullaan kohti mieheksi tulemista. AJ ja Zu eivät häpeile epätavallista tarinaansa ja ovat alusta alkaen olleet lapsilleen rehellisiä ja kertoneet heille, että isä oli ennen nainen, ja että hän on synnyttänyt lapsista nuoremman.