Finnien sijainti kertoo terveydestäsi

Terveys · Annukka Heikkilä

Akne, satunnaiset finnit ja silloin tällöin vaivaavat ihon epäpuhtaudet ovat monien teini-ikäisten ongelmia, mutta vaivaavat myös yllättävän monia aikuisia. Monien näppyjen aiheuttajana voi toimia muukin kuin rasvainen iho.

Hyvinvointiasiantuntija John Tsagaris kertoi Daily Mail -lehdelle, mitä finnien puhkeamispaikat kertovat henkilöstä itsestään.

Tsagaris on sitä mieltä, että akne on monien asioiden summa. Sen syntymiseen voivat vaikuttaa stressi, ruokavalio, allergiat ja nestehukka, mutta suurimmaksi osaksi kyse on kuitenkin hormooneista. Tsagaris kertoi, mistä ongelmasta finnien puhkeamisalue kertoo ja miten sen voisi hoitaa.

Otsa

Otsaan ilmestyvät finnit kertovat huonosta ja liian rasvaisesta ruokavaliosta, ruoansulatusongelmista, liiallisesta prosessoitujen ruokien syömisestä ja epäsäännöllisestä unirytmistä. Tsagaris neuvoo vähentämään rasvan ja prosessoitujen ruokien määrää ja pitämään huolta siitä, että juo riittävästi vettä. Unta kannattaisi saada joka yö seitsemästä yhdeksään tuntiin, että ruoansulatus ehtii kunnolla huuhtomaan kaikki epätasapainottavat ruoka-aineet elimistöstä yön aikana pois.

Posket

Poskiin puhkeavat finnit viestivät stressistä, allergioista, liiallisesta maitotuotteiden käyttämisestä ja tupakoinnista. Poskiin tulevat finnit ovat kaiken kaikkiaan viesti huonoista elämäntavoista. Tämän alueen rauhoittamiseen ruokavaliosta kannattaisi vähentää maitotuotteita ja lihaa, lopettaa tupakanpoltto ja lisätä vihreitä kasviksia ja vehnänorasta ruokavalioon.

Suuta ympäröivä alue ja leuka

Tämän alueen näpyt ja finnit johtuvat useimmiten hormonaalisen toiminnan muutoksista ja stressistä. Suuta ympäröivän ja leuan alueen finnien taistoon ihmisen kannattaa varmistaa hyvät yöunet, riittävä rentoutuminen, veden juominen ja terveellisen ruokavalion noudattaminen. Jatkuva pieni nestehukka voi myös aiheuttaa epätasapainoa munuaisissa, mikä saa leuan alueen ihon kukkimaan.

Nenä

Nenän alueen finnit viestivät huonosta ruokavaliosta ja ruoansulatushäiriöistä. Tätä aluetta hoitaakseen kannattaa huolehtia ravinnerikkaan ruoan syömisestä ja välttää huonosti sulavia sekä vatsanväänteitä aiheuttavia ruoka-aineita. Kaiken kaikkiaan aknesta kärsivän ihmisen tulisi Tsagarisin mukaan välttää lisättyä sokeria, maitotuotteita, suklaata, kofeiinia, hiilihapotettuja juomia, pähkinöitä, siemeniä, äyriäisiä, rasvaisia, uppopaistettuja sekä prosessoituja ruokia.