Mies paljasti ennustajien huijaukset

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Osa ihmisistä voi pitää ennustajia viihteellisinä ja ottaa heidän puheensa kevyesti. Osa ihmisistä kuitenkin käy säännöllisesti kuulemassa oman ennustuksensa ja luottaa ennustajan sanaan.

Koomikko Tyler Fischer ei voi kuitenkaan ymmärtää, miten Manhattanin alueella niin moni ennustaja pystyy tienaamaan leipänsä. Fischer halusi epäilystensä myötä laittaa ennustajat pieneen testiin.

Fischer halusi tietää puhuvatko ennustajat totta, minkä vuoksi hän kävi kaikilla löytämillään ennustajilla Manhattanin alueella. Fischer ajatteli, että jos ennustajat osaavat asiansa, niin siinä tapauksessa he kaikki lukevat hänen kädestään saman ennustuksen. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Nykyhetkeen ja historiaan liittyvissä asioissa ennustajat olivat tunnustelevampia ja varovaisempia, ja yrittivät saada miehen puheista vhjeitä. Tulevaisuuden suhteen he uskalsivat olla tarkempia ja kertoivat miehelle paljonko hän tulee saamaan lapsia ja minkä ikäisenä hän tulee kuolemaan. Kaikki ennustivat miehelle kuitenkin eri tavalla.

Uusimmat