Äiti ripitti poikansa kiusaajia – veti lopuksi aseen esiin

Ohhoh! · Annika Kela

Teinipoikien ja perheenäidin välinen riita oli äitynyt vaaralliseksi St Charlesissa, Missourissa. Yhdysvaltalaisnainen oli nimittäin tarttunut aseeseen kesken välienselvittelyn. Epätoivoinen äiti halusi antaa kiusaajille ikimuistoisen opetuksen.

Mirror-lehden mukaan pojat olivat syyllistyneet 15-vuotiaan pojan kiusaamiseen. Pojan äiti oli menettänyt malttinsa ja hän turhautui, kun hän huomasi, ettei raivoaminen tehonnut teinipoikiin. Niinpä hän lopulta kaivoi taskustaan esiin aseen, jolla hän uhkaili nuorukaisia.

Perheenäiti ei aikomuksistaan huolimatta onneksi laukaissut asetta. Hurja tilanne on tallentunut silminnäkijän kuvaamalle videolle. Netissä julkaistu video on päätynyt myös viranomaisille. Poliisit ovat kuulustelleet perheenäitiä, mutta ainakaan toistaiseksi ketään ei ole pidätetty.

Tilanne perheenäidin ja teinipoikien välillä ei ole rauhoittunut. Teinipoikien perheet ovat pahoissa riidoissa perheenäidin ja hänen perheensä kanssa. Toivottavasti riidan osapuolet saavat asiansa sovittua, jotta videolla nähdyltä vaaratilanteelta vältyttäisiin jatkossa. Aseella uhkaileminen ei auttanut äidin asiaa, päinvastoin se pahensi tilannetta entisestään.