SeaWorld taipui lopulta: Luopui suurten merinisäkkäiden pyydystämisestä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalainen SeaWorld -elämyspuistoketju on ilmoittanut, että he ovat luopuneet valaiden ja delfiinien pyydystämisestä ja vapaiden yksilöiden vangitsemisesta. Yhtiön edustaja kertoi, että SeaWorld ei ole hankkinut vapaudesta pyydystettyjä merinisäkkäitä vuosiin.

Yhtiön julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että jatkossa he hankkivat elämyspuistoonsa vain vankeudessa eläneitä yksilöitä ja niiden jälkeläisiä. Yhtiö koki tarpeelliseksi ilmoittaa asiasta virallisella tiedotteella, sillä SeaWorldin suunnittelemat valashankinnat ovat aiheuttaneet negatiivisen kohun mediassa.

The Georgia Aquarium ja SeaWorld olivat nimittäin hakeneet lupaa 18 maitovalaan hankkimiselle. Venäjän toimesta kiinniotetut maitovalaat olivat kiinnostaneet molempia elämyspuistoja. Lupahakemus kuitenkin evättiin.

Metro-lehden mukaan elämyspuisto on jälkeenpäin ilmoittanut, ettei se aio hankkia maitovalaita. Monet epäilevät, ettei SeaWoldin tekemä ilmoitus todellisuudessa muuta mitään, sillä vaikka SeaWorld lopettaisi merinisäkkäiden pyydystämisen, voi yhtiö hankkia muiden puistojen pyydystämiä yksilöitä esityksiinsä. Eläinaktivistien mukaan tiedotteesta huolimatta SeaWorld ei ole onnistunut kiillottaamaan huonontunutta imagoaan.