Teinit hakkeroivat koulun tietokoneet – paransivat arvosanojaan

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kolme Commack High Schoolissa opiskelevaa poikaa on pidätetty koulunsa tietokoneiden hakkeroimisesta. New Yorkin Long Islandilla asuvat nuoret tunkeutuivat oppilaitoksen tietojärjestelmään kesän aikana parantaakseen arvosanojaan.

17-vuotias Daniel Soares murtautui maaliskuussa koululuokkaan asentaakseen opettajan tietokoneeseen näppäinnauhurin, eli keylogger-ohjelman. Tämän avulla nuorukainen pystyi selvittämään koulun salasanat ja tunkeutumaan oppilaitoksen tietojärjestelmään.

Soares onnistui vaihtamaan liikunnan, taloustieteen ja historian arvosanojaan. Nuorukainen paransi myös rikoksessa avustaneiden Eric Vaysmanin ja Alex Mosqueran arvosanoja. Lisäksi Soares muutti 300 oppilaan lukujärjestyksiä.

Lukujärjestyksen muuttaminen lohti lopulta Daniel Soaresin kiinniottoon. Koulun työntekijät huomasivat kesäkuussa lukujärjestysten muuttuneen oudolla tavalla, ja hälyyttivät viranomaiset tutkimaan asiaa. Jäljet johtivat Daniel Soaresiin.

Poliisit ovat sittemmin pidättäneet Soaresin, ja löysivät NVC New York -sivuston mukaan hänen tietokoneeltaan todisteita hakkeroinnista. Myös Eric Vaysmania ja Alex Mosqueraa odottavat hakkerointiin ja rikoksessa avustamiseen liittyvät syytteet. Daniel Soares saattaa päätyä teoistaan vankilaan jopa 11 vuodeksi.

Uusimmat