Pomon esittäminen nostaa naisten testosteronitasoja

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Uusi tutkimus kertoo, että naisen keho kokee suuria fysiologisia muutoksia jo pelkästään silloin, kun nainen alkaa esittämään vaikutusvaltaista tai saa mahdollisuuden alkaa pomottamaan toista työntekijää. Tutkimuksen avulla saatiin selville, että pomon esittäminen nostaa huomattavasti naisten testosteronin tuotantoa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

New York Magazine kertoo uudesta mielenkiintoisesta tutkimuksesta, jonka mukaan naisten testosteronitasot nousivat kun naiset saivat esittää olevansa pomoja. Tutkimuksessa koehenkilöiden tuli irtisanoa toinen henkilö sekä mukavalla että ilkeällä tavalla. Kävi ilmi, että irtisanomiseen käytetyllä tavalla ei ollut vaikutusta, mutta irtisanominen itsessään nosti testosteronitasoja.

Testosteronia esiintyy sekä miehillä että naisilla, mutta miehillä tetosteronin tuotanto on noin 10 – 20 kertaa suurempaa kuin naisilla. Testosteroni vaikuttaa miehillä sukupuoliviettiin ja aggressiivisuuteen, minkä lisäksi se ohjaa myös suurilta osin heidän käytöstään. Miehillä testissä näytelty tilanne nosti heidän testosteronitasojaan vain noin kolme prosenttia, mutta naisilla tasot nousivat hetkellisesti jopa 10 prosenttia.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.