Irlanti poistaa rangaistukset huumeiden käytöstä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Länsimaat hävisivät sodan huumeita vastaan jo vuosikymmeniä sitten, ja viime aikoina yhä useampi maa on muuttanut radikaalisti suhtautumistaan huumeisiin. Nyt Irlanti on lehtitietojen mukaan laillistamassa pienet määrät kokaiinia, heroiinia ja kannabista.

Independent ja The Irish Times -lehti kertovat, että Irlanti nyt ottanut asian vakavasti ja tekee täyskäännöksen huumepolitiikassaan. Irlanti on nimittäin perustamassa huumeiden käyttäjille erityisiä piikityshuoneita ja lisäksi laillistamaan omaan käyttöön tarkoitetut pienet määrät huumeita. Jatkossakin Irlannissa on laitonta myydä tai välittää huumausaineita.

Irlantilaisviranomaiset ovat perustelleet radikaaleja toimia kulttuurin muutoksella. Maan huumeongelmasta vastaava Aodhán Ó Ríordáin kertoi London School of Economics -oppilaitoksen Lontoossa järjestämässä tilaisuudessa, että piikityshuoneet avataan jo ensi vuoden aikana.

Ríordáin mukaan huumeiden käyttäjien häpäisemisen täytyy loppua ja keskittyä sen sijaan auttamaan heitä ongelmansa korjaamisessa. Lakimuutos huumeiden sallimisesta on suunnattu juuri tähän tarkoitukseen.