John Lennonin kitara myytiin 2,4 miljoonalla dollarilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Beatles -yhtye kuuluu pophistorian legendaarisimpiin kokoonpanoihin. Yhtyeen kiinnostavin hahmo lienee salamurhaajan luotiin kuollut John Lennon, joka tunnettiin myös melko radikaaleista ajatuksistaan. Taannoin Yoko Ono vahvisti Lennonin olleen biseksuaali.

Nyt Lennon on kuitenkin otsikoissa, kun hänelle kuulunut kitara on myyty jättisummalla. Vuonna 1962 valmistettu J-160E Gibson varastettiin Lennonilta joulukuussa 1963, ja lauantaina se päätyi uudelle omistajalle peräti 2,41 miljoonan dollarin hintaan Beverly Hillsissä järjestetyssä huutokaupassa. The Beatlesin rummut myytiin samassa tilaisuudessa 2,1 miljoonalla dollarilla.

Lennonin kitara oli kuulunut viime vuosikymmenet John McCaw’lle, joka osti sen 1960-luvun lopussa tietämättä kitaran olleen varastettu Lennonilta. Puolet kauppahinnasta ohjataan suoraan Yoko Onon hyväntekeväisyysjärjestölle.

John Lennon ammuttiin 8. päivä joulukuuta vuonna 1980. Hän on noussut yhdeksi rocktaivaan ikoneista. Lennon tunnetaan omaperäisenä musiikintekijänä, joka kannatti rauhan aatteita. Hän oli sir Paul McCartneyn ohella The Beatlesin keulahahmo. Lennon muistetaan myös erikoisesta suhteestaan japanilaissyntyiseen avantgarde-taiteilija Yoko Onoon, jonka kanssa hän myös teki musiikkia yhdessä. Yoko Onon ja Lennonin romanssin sanotaan vaikuttaneen The Beatles -yhtyeen hajoamiseen.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash

Uusimmat