Salainen tapaaminen: Leffatähti kävi Edward Snowdenin luona

Viihdeuutiset · Annika Kela

Freedom of the Press -järjestön hallituksen jäsenet ovat tavanneet toisensa salaa Moskovassa. Järjestöön kuuluva elokuvatähti John Cusack matkusti Venäjälle yhdessä journalisti Arundhati Royn ja tietovuotajana tunnetun Daniel Ellsbergin kanssa tavatakseen Snowdenin.

Daily Mail -lehden mukaan Cusack, Snowden, Roy ja Ellsberg ovat onnistuneet pitämään tapaamisensa salassa tähän päivään asti. Asia tuli julki heidän aloitteestaan, sillä Cusack ja Roy kirjoittivat siitä artikkelin Outlook India -lehdelle. Huippusalainen tapaaminen pidettiin viime talvena.

Cusack kertoi artikkelissaan, että hän sai idean tapaamiselle siitä, kun hän ajatteli mielessään keskustelua Snowdenin ja Ellsbergin kesken. Hänestä ajatus oli niin kiehtova, että hän halusi toteuttaa sen. John otti yhteyttä Arundhatiin jakaakseen ideansa hänen kanssaan.

Nelikko järjesti tapaamisen ja he onnistuivat pitään sen muulta maailmalta salassa. On sanomattakin selvää, että monet olisivat varmasti halunneet olla kärpäsenä katossa nelikon kokoontuessa. Tapaamisen sisällöstä paljastunee tiedon jyväsiä tulevaisuudessa Royn ja Cusackin artikkelien muodossa.

Uusimmat