Lentoyhtiöt tiukentavat alkoholitarjoiluaan – anniskelu- ja porttikieltoja matkustajille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Puolalainen nainen oli yrittänyt avata British Airwaysin lentokoneen oven Atlantin yläpuolella viime viikolla. Nyt lentoyhtiöt ovat ryhtyneet pohtimaan keinoja, joiden avulla humalahakuista juomista voisi rajoittaa ilmatilassa matkustettaessa.

Lentoyhtiöt saattavat tulevaisuudessa antaa porttikieltoja heidän lennoillaan öykkäröinneille humalaisille. Lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus kaavailee alkoholimyynnin rajoittamista lentokoneissa.

Pelkästään yhden yhtiön lennoilla on koettu 360 vakavaa matkustajan humalatilasta johtunutta tilannetta kuluneen puolen vuoden aikana. Useat brittiläiset lentoyhtiöt ovat pyytäneet apua maan hallitukselta tilanteen ratkaisemiseksi.

Alkoholilla on suuri merkitys muun muassa aurinkolomille matkustavien keskuudessa. Osa matkustajista vetää kännit jo lentokentällä ennen koneeseen pääsemistä. Jotkut lentokentät suunnittelevat portsareiden palkkaamista lentokenttäravintoloihin.

Pelkästään Gatwickin lentokentällä Lontoossa pidätettiin muutaman kuukauden aikana 26 matkustajaa humalaisen käyttäytymisen takia ennen kuin he olivat päässeet edes lentokoneeseen, Daily Mail uutisoi. Toisin sanoen rajoitukset ovat aiheellisia vain, jos ihmiset eivät osaa käyttäytyä.