Varoittava esimerkki! Palavaan öljyyn kaadettiin kaksi litraa vettä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuten kaikki toivottavasti jo tietävät, palavan öljyn päälle ei missään nimessä tule kaataa vettä. Tuoreella venäläisvideolla kuitenkin tehdään juurikin näin, joskin asianmukaisin turvavälinein varustettun ammattilaisen toimesta.

Aikaisemminkin hurjista tempuista tunnetuksi tulleen Youtuben Crash Zone -kanavan videolla nähdään, mitä tapahtuu kun kaksi litraa vettä kaadetaan neljään litraan palavaa auringonkukkaöljyä.

Tuloksena on jättiläismäinen, sienipilveä muistuttava roihahdus. Kuten videon esittelytekstissä painotetaan, tätä potentiaalisesti hengenvaarallista koetta ei kannata yrittää toistaa kotiolosuhteissa.