Star Wars -fanien painajainen: Jar Jar Binks liitettiin traileriin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 1999 ensi-iltansa saanut Star Wars: The Phantom Menace oli monille avaruussaagan alkuperäisten osien faneille pettymys. Erityisesti inhoa herätti humoristiseksi tarkoitettu Jar Jar Binks -hahmo, jota monet pitivät rasittavana ja jopa loukkaavana.

Tulevan Star Wars: The Force Awakens -elokuvan ohjaaja J.J. Abrams on luvannut, että Jar Jar Binks tullaan näkemään uudessa elokuvassa korkeintaan aavikolla lepäävänä luurankona. Tuore Youtube-video kuitenkin spekuloi miltä näyttäisi, jos hahmo olisikin mukana elokuvassa.

Star Wars: The Binks Awakens -videolla Jar Jar Binks on lisätty tulevan elokuvan trailerin kohtauksiin. Trailerin uudessa versiossa nähdään myös muita Phantom Menacessa kritiikkiä keränneitä asioita ja hahmoja, kuten Jake Lloydin esittämä nuori Anakin Skywalker.