Nuorille esiteltiin vanhaa teknologiaa – sormi meni heti suuhun

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vanhemmat ihmiset ovat joutuneet pinnistelemään viimeisten vuosikymmenien ajan pysyäkseen teknologian kehityksessä mukana. Moni on saattanut tähän hetkeen mennessä pudota kelkasta jo pois ja luovuttaa uuden oppimisen suhteen.

Nuoret voivat päteä isovanhemmilleen uuden teknologian hallitsemisen avulla, mutta tällä kerralla vanhuksille annettiin mahdollisuus opettaa nuoria. Verkossa on nyt julkaistu video, jossa isovanhemmat opettavat lapsenlapsiaan käyttämään heidän aikanaan käytettyjä laitteita.

Teknologian nopean kehittymisen myötä moni lapsi ei enää osaa käyttää vanhoja laitteita, joista useampia ei ole koskaan edes ehtinyt näkemään niiden poistuttua markkinoilta.

Ensimmäisenä nuorille esiteltiin LP-soitin, joka on julkaistu vuonna 1948. Nuorista kukaan ei osannut käyttää soitinta eikä ollut nähnyt sellaista ikinä edessään. Lankapuhelin, kasettisoitin ja vanhanaikainen herätyskello tuottivat myös nuorille hieman päänvaivaa, mutta lopulta he saivat kaikki laitteet isovanhempiensa avulla toimimaan.