Kissanpentu oli kuolla talvipakkaseen – sitten tapahtui ihme!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Utahissa Bear Lake -järvellä mökkeillyt perhe oli löytänyt kiitospäivänä lumen seasta kylmettyneen kissanpennun. Pieni valkoinen pentu oli jäädä perheenjäseniltä huomaamatta, sillä se oli turkkinsa takia maastoutunut ympäristöönsä.

Epätoivoinen pelastusoperaatio on kuvattu videolle. Perheenjäsenet nostivat kissanpennun syliinsä ja kiidättivät sen sisätiloihin. Takan edessä yksi miehistä yritti elvyttää kissanpentua painelemalla sen rintakehää. Mies lopetti elvyttämisen tunnin kuluttua, kun hän huomasi, ettei se auttanut. Perhe totesi pienokaisen menehtyneen.

Sitten tapahtui ihme. Kissanpentu heräsi eloon ja alkoi liikehtiä. Perheenjäsenet juottivat kissalle vettä ja syöttivät sille tonnikalaa. Muutamissa tunneissa kissa alkoi virkistyä ja voimistua. Branden Bingham on julkaissut videon netissä. Daily Mail -lehden mukaan kissanpennun selviämistä pidetään kiitospäivän ihmeenä.