Poikaystävä tuhosi tyttöystävänsä kasvot – seuraa nyt vankilasta tyttöystävän malliuraa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Väestöliiton mukaan viidesosa suomalaisista naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa tai väkivallalla uhkailua parisuhteessaan. Parisuhdeväkivalta on valitettavan yleistä ympäri maailmaa, ja yksi uhreista on brittiläinen 20-vuotias Chantelle Ward.

Chantelle Ward oli rakastunut viisi vuotta vanhempaan Rhys Culley -nimiseen mieheen. Kaunis neitokainen oli ollut Rhysin kanssa parisuhteessa yhteensä kaksi vuotta, vaikka mies olikin käyttänyt alusta asti henkistä väkivaltaa naista kohtaan. Mies muun muassa määräsi Chantellen pukeutumistyylin ja sen, kenelle nainen sai jutella.

Poikaystävä oli myös arvostellut tyttöystävänsä meikkaustyyliä ja kontrolloinut tekemisiä. Lopulta Rhysin väkivalta muuttui fyysiseksi, kun Chantelle oli yrittänyt suudella miestään hellyydenosoituksena. Poikaystävä upotti hampaansa Chantellen ylähuuleen yrittäen purra sen irti. Naisen ylähuuli repesi nenään saakka. Tämä oli käännekohta Chantellen elämässä, Daily Mail uutisoi.

Kun mies toimitettiin oikeuden päätöksestä kahdeksaksi vuodeksi vankilaan, päätti hyökkäyksestä selviytynyt nainen kääntää hurjat kokemuksena lopulta voitoksi. Chantelle osallistui hiljattain arvista ja masennuksesta huolimatta paikallisiin kauneuskilpailuihin ja voitti ne.

Nykyisin nainen toimii parisuhdeväkivallan äänitorvena ja yrittää pelastaa muita naisia ja miehiä samanlaiselta kohtalolta. Rhys joutuu puolestaan katsomaan sellissään, kuinka muut miehet pitävät upean missin kuvia seinillään – saman naisen, ketä hän itse kohteli kaltoin vuosien ajan.