Lähteekö sinulta paljon hiuksia? Nämä tilanteet tulevat tutuiksi

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kaikilta ihmisiltä lähtee hiuksia jatkuvasti. Hiusten karvatupen siirtyessä lepotilaan hius lähtee päästä helposti kipua aiheuttamatta. Hiusten lähtemistä tapahtuu eniten hiuksia pestessä ja harjatessa, mutta osa ihmisistä voi kokea löytävänsä hiuksiaan milloin mistäkin muita enemmän.

BuzzFeedYellow on julkaissut YouTube-sivuilleen hauskan videon siitä, millaista pitkähiuksisen naisen arki voi olla. Hiuksia löytyy jatkuvasti joka paikasta ja ystävät irrottavat niitä vaatteistaan. Hiuksia on lattialla, huonekaluissa, harjassa ja lavuaarin tukkeena.

Jokaiselta lähtee hiuksia, mutta normaalia runsaampi hiustenlähtö johtuu yleensä hormonaalisista, psyykkisistä, ravinteellisista tai lääketieteellisistä syistä. Hiustenlähtö voi toki olla myös perinnöllistä, mutta kaikkein suurin hiustenlähdön aiheuttaja on kuitenkin stressi.