Ujopissa historiaan! Uutuusviitta antaa suojaa pisuaarin äärellä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kylpyhuoneita myyvä Plumbworld-yritys kertoo blogissaan, että peräti 30 prosenttia miehistä kärsii ujopissasta, eli he eivät välttämättä kykene virtsaamaan pisuaariin muiden miesten läsnäollessa. Yhtiö esittelee ratkaisuksi viittaa muistuttavan Privi-Pee -tuotteen.

Plumbworld-yhtiön markkinointiassistentti Thomas Mulrooney kertoo Huffington Postille, että yksityisyyden vessatilanteissa takaavaa viittaa ei ole vielä tuotu markkinoille. Privi-Pee -tuotetta on kuitenkin testattu, ja koehenkilöt ovat kertoneet virtsaamisen helpottuneen yleisissä käymälöissä. Viitta tekee näköesteen.

Viitta antaa pisuaariin virtsaavalle suojaa, ja sen helmat voi ripustaa seinälle sermeiksi. Yhtiön mukaan 75 prosenttia miehistä valitsee vessakäynnillään kopin pisuaarin sijaan – mikäli sellainen on vapaana. Suomessa alastomuuteen suhtaudutaan hieman luonnollisempana asiana kuin Yhdysvalloissa, joten luvut eivät välttämättä päde suoraan maassamme asuviin ujopissasta kärsiviin.

Uusimmat