5 merkkiä, että pidät enemmän ihastuksestasi kuin hän sinusta

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihastuneena toisen tunteita voi olla hankalaa arvioida omien tunteiden sekoittaessa päätä. Moni haluaa ajatella saavansa omalta ihastukseltaan saman verran vastarakkautta, mutta aina näin ei valitettavasti ole.

Parisuhdeneuvoja Kelly P. Crossing kertoi YourTango-sivustolle viisi käyttäytymismallia, joiden avulla nainen voi huomata pitääkö hän enemmän miehestä kuin mies hänestä.

1. Hän epäröi kertoa omista tunteistaan

Jos ihminen rakastaa toista, sen sanominen on helppoa. Ensimmäinen merkki kumppanin epävarmuudesta on se, että hän ei puhu omista tunteistaan tai ilmaise niitä sanallisesti.

2. Hän yrittää muuttaa sinua

Mies ei välttämättä ole ihastunut sinuun vaan haluaa jonkun sinun kaltaisesi tyttöystävän. Tämän vuoksi hän voi yrittää epätoivoisesti saada sinusta mieleistään koti-ihmistä, seikkailijaa, sponttaania hurjapäätä, kilttiä tyttöä tai pidättyväistä ja hiljaista kaunotarta.

3. Sinä olet aina se, joka osoittaa hellyyttä

Kiinnitä huomiota siihen antaako hän sinulle huomiota. Jos sinä olet joka kerta se, joka ottaa kädestä kiinni, halaa tai hakee katsekontaktia, pidät hänestä luultavasti enemmän kuin hän sinusta.

4. Hän ei esittele sinua perheelleen

Tämä on selvä merkki siitä, että hän ei pidä suhdettanne tarpeeksi vakavana. Jos olet jo esitellyt miehen perheellesi, mutta hän ei vie sinua tapaamaan omaa perhettään, jokin on luultavasti vialla.

5. Sinä soitat tai lähetät aina ensimmäisen viestin

Ihastuneena toinen pyörii jatkuvasti mielessä eikä seuraavaa yhteydenottoa jaksaisi odotella. Jos vaikuttaa kuitenkin siltä, että mies sinun sijaasi jaksaa odotella eikä hänellä ole mitään kiirettä ottaa sinuun yhteyttä, pidät hänestä enemmän kuin hän sinusta.