Tutkijat: Työpaikalla raivoaminen hyväksi terveydelle

Lifestyle Viihdeuutiset · Annika Kela

Moraalinen raivoaminen työpaikalla on hyväksi terveydelle ja se usein saa aikaan positiivisia muutoksia työpaikalla, väittävät Liverpoolin yliopiston tutkijat. Vihastumisen tunteiden pidätteleminen sen sijaan luo paineita työyhteisöön ja se stressaa työntekijöitä.

Moraalisella raivoamisella tutkijat tarkoittavat sitä, että työntekijä purkaa negatiivisia tunteitaan avoimesti kokiessaan vääryyttä työpaikallaan. Moraalinen vihastuminen saattaa johtua esimerkiksi epäoikeudenmukaisesta tilanteesta, työpaikkakiusaamisesta tai epärehellisyydestä.

Jos ihminen lakaisee suuttumuksensa maton alle, ei tilanne työpaikalla tule todennäköisesti paranemaan. Tutkimuksen päätutkija tohtori Dirk Lindebaum ja hänen tutkijakollegansa tohtori Deanna Geddes ovat sitä mieltä, että moraalinen suuttuminen ja raivostuminen palvelee myös muita työpaikalla olevia.

Psykologit muistuttavat, että jatkuva aggressiivinen käytös tai väkivaltaisuus ei ole hyväksyttävää tai terveellistä. Moraalinen tulistuminen ja suuttuminen on eri asia, kuin jatkuva aggressio. Kun raivostuminen hoidetaan työpaikalla oikeanlaisessa tilanteessa poikii se yleensä positiivisia muutoksia työympäristöön.

Raivokohtaus saa työyhteisön pohtimaan mikä tilanne on johtanut työntekijöiden raivostumiseen ja mitä asialle voitaisiin tehdä. Daily Mail -lehden mukaan työpaikalla raivostumisen terveysvaikutuksista löytyy tutkimutietoa muun muassa The American Psychological Association -sivustolla.