Quentin Tarantino sai oman tähden Hollywood Walk of Famelle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ohjaaja Quentin Tarantino on saanut oman tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Hänen tunnetuimpia ohjauksiaan ovat Reservoir Dogs, Pulp Fiction, Kill Bill, Kunniattomat paskiaiset ja Django Unchained. Hänen seuraava ohjauksensa The Hateful Eight nähdään amerikkalaisissa elokuvateattereissa joulupäivänä.

Quentin Tarantino sai kunnian liittyä Hollywood Boulevardin tähtijoukkoon. Ansioikkaasti omintakeisia elokuvia ohjannut ja käsikirjoittanut mies on ansioitunut etenkin elokuvien vuoropuheluissa. Joulupäivänä ensi-iltansa saava The Hateful Eight on tällä erää miehen viimeinen ohjaustyö, Variety-lehti uutisoi.

The Hateful Eight -elokuvan käsikirjoitus vuoti taannoin julkisuuteen. Elokuva sijoittuu Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeiseen aikaan, ja sitä on luonnehdittu lännenelokuvaksi. Pääosissa nähdään Samuel L. Jackson, Kurt Russell ja Jennifer Jason Leigh. Elokuva saa Suomen ensi-illan 13. tammikuuta 2016.