Uskomaton Miss Universum -moka videona – tässä reaktiot

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amerikkalainen koomikko ja televisiojuontaja Steve Harvey juonsi tänä vuonna Miss Universum -kauneuskilpailut tehden karmivan virheen voittajan julkaisemisessa. Harvey kuulutti kovaan ääneen hurraavan yleisön edessä, että voittaja on Kolumbian Ariadna Gutierrez.

Näin ei kuitenkaan todellisuudessa lukenut tuloskorteissa. Harveyn juontokorteissa ensimmäisen perintöprinsessan ja voittajan maat oltiin kirjoitettu selkeästi oikein, mutta siitä huolimatta mies oli epähuomiossaan sekoittanut ne keskenään. Gutierrez ehti juhlimaan voittoaan noin minuutin ajan ennen kuin Harvey palasi lavalle pahoitteluidensa kera.

Gutierrezin yllätykseksi Harvey julkaisi voittajan uudelleen, mutta tällä kerralla se ei osunut Kolumbiaan. Näyttävä tiara tultiin nostamaan Gutierrezin kutreilta pois ja laskettiin Filippiinien Pia Alonzo Wurtzbachille. Gutierrez oli tunnemyrskyn keskellä mahdollisimman tyyni loppuun saakka ja kiitti kaikkia hänen äänestämisestään.

Uusimmat