Stara Miss Universum

Viihdeuutiset

Miss Universum -kaunotarten uimapukukierros – silmänruokaa riittämiin

Yhdysvaltojen Miamissa on parhaillaan käynnissä Miss Universum -kilpailut, joissa Suomea edustamassa on Miss Suomi Bea Toivonen. Eilen kisojen lämmittelykierroksella ennen varsinaista koitosta nähtiin missikaunotarten uimapukukierros, jossa naiskauneutta oli riittämiin.

Paparazzit poimivat kaunotarten joukosta esittelyyn erityisesti missit Australiasta, Ruotsista, Ecuadorista, Indonesiasta ja Venäjältä.

Askettäin Miss Israel aiheutti Miss Universum -kilpailuissa skandaalin poseeraamalla väkisin maansa verivihollisen, Libanonin, edustajan kanssa. Tapauksesta syntyi diplomaattikiista, joka on näkynyt myös Miss Universum -kisoissa, sillä Miss Libanon on jättänyt muun muassa kuvauksia väliin.

Miss Suomi 2014 on Bea Toivonen, jonka äiti Marja Kinnunen-Toivonen kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 1985. Bean isä on rallikuski Harri Toivonen. Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi kruunattiin Krista Haapalainen ja toiseksi Milla Romppanen. Yksi kisan ennakkosuosikeista, Rosanne Parikka, joutui tyytymään lehdistön ja yleisön ihannetytön nimityksiin.

Viihdeuutiset

Missiskandaali! Miss Israel ja Miss Libanon samassa selfiessä

Nuoret ihmiset ovat kautta maailman tunnetusti merkittävästi suvaitsevampia ja avoimempia kuin vanhemmat ja konservatiiviset vanhempansa. Nyt Miss Universum -kilpailuista on syntynyt yllättäen skandaali, kun Miss Israel ja Miss Libanon poseerasivat Instagramissa samassa valokuvassa.

Miss Israel Doron Matalonin verkossa julkaisema valokuva on nyt synnyttänyt diplomaattikriisin, koska libanonilaiset eivät sulata sitä, että Gazan kansanmurhasta syytetyn Israelin missikaunotar poseeraa samassa kuvassa arabimaan missikaunottaren kanssa. Miss Libanon Saly Greige on kiistänyt suostuneensa poseeraamaan kohukuvassa maansa verivihollisen edustajan kanssa ja väittää Matalonin ”photobombanneen” itsensä kuvaan kanssaan.

– Olin kisojen ensimmäisestä päivästä lähtien hyvin tarkka, että en päätyisi samaan kuvaan Miss Israelin kanssa, vaikka hän yritti useita kertoja saada minua samaan kuvaan. Olin poseeraamassa Miss Japanin ja Miss Slovenian kanssa, kun Miss Israel ilmestyi paikalle, otti selfien ja julkaisi sen sosiaalisessa mediassa, Miss Libanon Saly Greige kirjoitti Facebookissa.

Libanon ja Israel olivat viimeksi aseellisessa konfliksissa vuonna 2006, ja siitä saakka maiden rajalla on ollut pienempiä yhteenottoja. Nyt Libanonissa vaaditaan, että Greigeltä tulee riistää hänen missitittelinsä kuvan vuoksi. Samassa Miamissa ikuistetussa valokuvassa poseeraavat myös Miss Japani ja Miss Slovenia.

Julkaisu käyttäjältä Saly Greige.