Pikkujoulut pitkäksi? Alaston mies käveli kotiin aamulla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kuljetuspalvelussa työskentelevät englantilaismiehet olivat havahtuneet työmatkallaan erikoiseen näkyyn. Aamun varhaisina tunteina kadulla nimittäin käveli alaston mies, joka peitteli intiimialueitaan sanomalehdillä.

Varhaisesta kellonajasta päätellen mies oli palaamassa kotiin pikkujoulujuhlista. Tony Marsh ja Chris Moorby ovat kuvanneet hulvattoman näyn videolle. Tony kertoi Daily Mail -lehdelle, että hän oli kolaroida pakettiautonsa nähtyään kadulla alastoman miehen.

Kävelytyylistä päätellen mies oli hieman häpeissään vaatteidensa kadottamisesta. Kaksikko päätti kääntää autonsa ympäri nähdäkseen tilanteen lähempää. Mies oli kuitenkin jo ehtinyt kadota. Ehkäpä ensi vuonna mies pitää paremman huolen vaatteistaan pikkujouluissa.