Peurat tunkeutuivat taloon koiraluukusta – menivät suoraan ruokakupille

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eläimet löytävät usein tiensä omakotitalojen sisälle pienistä ovenraoista, kissoille ja koirille tarkoitetuista luukuista ja jopa ikkunoiden läpi puskien. Tällä kerralla yksi talonomistaja näki erikoisen näyn talossaan, kun hän meni katsomaan, millaisia vierailijoita hän oli saanut kotiinsa takaoven kautta.

Mike Struble on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa näkyy kaksi talon sisälle astellutta peuraa. Peurat ovat tulleet rauhallisesti ja tottuneesti talon sisälle koirille tehdystä oviluukusta ja näyttäisi siltä, että tämä ei ole parivaljakon ensimmäinen vierailu.

Peurat menevät suoraan koirien ruokakipoille, jotka ovat tunkeilijoiden epäonneksi tyhjät. Pienen suostuttelun jälkeen videota kuvannut mies on kuitenkin saanut hänen vaimonsa tuomaan keittiöstä kummallekin peuralle pienen makupalan, että peurojen vierailu ei olisi ollut täysin turha. Makupalojen ansiosta tämäkään vierailu tuskin jää peurojen viimeiseksi.