Mies päätti ajaa karhut pois pihaltaan – muuttuikin takaa-ajoksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suomessa karhut pysyttelevät mielellään kaukana ihmisten hajusta, mutta joka paikassa asia ei ole näin. Karhuperheitä on nähty piehtaroimassa perheiden takapihalla hiekkalaatikoilla, uima-altaissa, liukumäissä ja riippukeinuissa. Tällä kerralla eräs mies löysi karhuja roskakorinsa kimpusta.

YouTube-videolla nähdään tilanne, kun mies meni ulos ajamaan karhuja pois pihaltaan. Karhuemo oli tullut pentueensa kanssa repimään miehen roskakoria, josta mies ei ollut valmis luopumaan taistelutta. Pihalta karkottaminen muuttui kuitenkin nopeasti jännittäväksi takaa-ajoksi.

Mies yrittää saada karhuja jättämään roskakorin rauhaan huutamalla niille. Mies huutaa karhuille muutaman kerran, ja saa emon huomion. Emo ei kuitenkaan pelkää miestä vaan lähtee juoksemaan lujaa vauhtia häntä kohti. Mies ehtii juuri ja juuri taloon takaisin sisälle ennen kuin karhuemo saa hänet kiinni.