Mies nukahti työpöytänsä ääreen toisena työpäivänä – päätyi nettijulkkikseksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

TheOrangeDude-niminen redditor kertoi netissä avoimesti ensimmäisistä työpäivästään startup-yrityksessä. Hän oli valitettavasti nukahtanut tietokoneensa ääreen, ja tästä lähti liikkeelle valokuvien sarja nettiin. Hänet tunnetaan nykyisin nimellä Guy Who Fell Asleep At Work.

Työpöytänsä ääreen istuviltaan nukahtanut mies julkaisi Redditissä kuvan, jossa kaikki hänen työkaverinsa poseeraavat hänen takanaan, vaikka hän itse vetelee hirsiä. Toimiston väki näyttää olevan huvittuneita uuden työkaverinsa sammahtamisesta. Tästä kuvasta käynnistyi eräänlainen lumipalloefekti.

Netinkäyttäjät ovat nyt kunnostautuneet kuvakäsittelyssä siten, että ovat muokanneet nukahtaneen miehen erilaisiin tilanteisiin. Mukana on elokuvajulisteita, Simpsonit-versio ja jopa kuva, jossa kaikki työkaverit on muutettu Nicholas Cagen näköisiksi.

Huffington Postin mukaan miestä ei ole erotettu työtehtävistään. Hänen nukahtamisensa syy on anemia, joka saattaa saada olon todella väsyneeksi. Joidenkin tutkimusten mukaan päivunet tuottavat tehokkuutta päivään.

http://www.huffingtonpost.com/entry/photoshop-guy-asleep-at-work_us_56b257aee4b01d80b244d4b1?ir=Weird+News&section=us_weird-news&utm_hp_ref=weird-news

View post on imgur.com

View post on imgur.com

View post on imgur.com

View post on imgur.com