Mies luuli kissansa kuolleen – hautasi vahingossa väärän lemmikin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Manchesterissa kunnanvaltuutettuna toimiva Matt Strong suri Twitter-tilillään kissaansa, jonka näki jäävän auton alle. Strong oli moittinut julkaisussaan autolla ajanutta kuskia, joka oli kissaan osuttuaan vain kaasutellut tapahtumapaikalta tiehensä.

Strong oli surrut menehtynyttä Gus-kissaansa, jonka oli haudannut takapihalleen. Kun mies oli tullut kotiin töistä, häntä oli odottanut melkoinen yllätys. Gus oli ollut ruokakipolla syömässä ja näytti olevan täysissä voimissaan. Kävi ilmi, että Strong olikin haudannut takapihalleen jonkun muun lemmikin.

Strong pahoitteli tapahtunutta Twitterissa ja paljasti nolon erehdyksensä. Hänen kissansa olikin täysin kunnossa, ja hänen takapihalleen kaivetussa haudassa makasikin nyt jonkun toisen kissa. Kuski oli kuitenkin edelleen miehen mielestä todella tökerö ajettuaan pois tilanteesta, jonka itse aiheutti. Strong kertoi Telegraph-lehdelle tapahtuneen olleen inhimillinen erehdys.