Nainen käytti passin sivuja vessapaperina – kostautui vuosia myöhemmin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Passi on ihmisen henkilöllisyyden todistava matkustusasiakirja, joista ensimmäiset mallit on otettu käyttöön jo muinaisen Egyptin aikana. Vahingoittuneella passilla matkustaminen on aina riski, koska vioittunut asiakirja ei välttämättä täytä kohdemaan asetuksia virallisesta henkilöllisyystodistuksesta.

Brittiläinen 28-vuotias Faye Wilson sai kokea karvaasti taannoisen kännisekoilunsa. Hän oli nimittäin repinyt baarireissulla passistaan muutaman sivun irti ja käyttänyt lehtisiä vessapaperina.

Valitettavasti älynväläys kostautui äskettäin hänen matkustaessaan Thaimaahan. Lentokenttävirkailijat nimittäin huomasivat asian ja kysyivät, miksi naisen passista puuttui sivuja. Nolostunut neitokainen ei kehdannut kertoa humalaisesta päähänpistostaan.

Lopulta Wilson käännytettiin Bangkokin lentokentältä takaisin kotimaahansa hankkimaan ehjää passia seuraavaa matkaa varten. Hän kummasteli tapausta ja paljasti, että oli matkustanut samalla passilla sivujen repimisen jälkeen kahdeksan kertaa kuluneen viiden vuoden aikana, Daily Mail paljastaa.