Yhdessä kokkaavat pariskunnat muita onnellisempia

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sanotaan, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, mutta sama näyttäisi toimivan myös naisten kohdalla. Ruokaa naiselleen laittava mies osoittaa kokkaamisellaan välittävänsä ja pitävänsä naisesta ja perheestä huolta, mikä on naisten mielestä erityisen kiihottavaa.

Ruokaa laittava mies näyttää monen mielestä seksikkäältä, minkä vuoksi myös yhdessä ruokaa laittavan pariskunnan seksielämä on vilkkaampaa. Elite Daily kertoo kyselystä, jonka mukaan ruoanlaitto toimi parisuhdetta hoitavana askareena myös siltä osin, että se koettiin terapeuttiseksi ja hauskaksi tekemiseksi.

Kyselyn mukaan ruoanlaitto on pariskuntien mielestä terapeuttista ja mukavaa yhdessä tekemistä, minkä lisäksi se myös säästää rahaa ja parantaa seksielämää. Yhdessä kokkaaminen auttaa pariskuntaa kommunikoimaan keskenään ja tekee suoritettavasta välttämättömyydestä mukavampaa puuhaa. Kumppanin näkeminen keittiössä toimii monille myös esileikkinä, sillä ruokaa laittava henkilö osoittaa kokkaamisen avulla välittävänsä toisesta, mitä moni pitää seksikkäänä.