Teinipojan kilpailupalkinto: Kuukausi pornotähden kanssa hotellissa

Viihdeuutiset · Annika Kela

16-vuotias venäläispoika on kruunattu tietokone- ja videopelisivuston kävijäpalkinnon voittajaksi. Ruslan Schedrin oli 100.000 kävijä nettisivustolla ja sen kunniaksi hän voitti palkinnoksi kuukauden hotelliloman aikusviihdetähti Ekaterina Makarovan kanssa.

Daily Mail -lehden mukaan poika ei ole ollut uskoa tuuriaan todeksi ja hän hyppi onnesta kuullessaan palkinnosta. Pojan riemu osoittautui kuitenkin ennenaikaiseksi, sillä pelisivusto oli perua Ruslanin palkinnon hänen ikänsä vuoksi. Schedrin oli nimittäin sivuston tietojen mukaan vasta 14-vuotias.

Kävijäprofiilin tiedot olivat väärin, sillä hän on oikeasti 16-vuotias. Pojan äiti ja sisko ovat vahvistaneet asian, vaikka molemmat vastustavat palkinnon luovuttamista Ruslanille. Daily Mail -lehden mukaan teinipoika sai lopulta hyviä uutisia. Hänen ikänsä riitti palkinnon lunastamiseen. Niinpä nuori mies pakkasi laukkunsa ja lähti kohti moskovalaista hotellia, jossa hän tulisi asumaan seuraavan kuukauden yhdessä Ekaterina Makarovan kanssa.