Drop-allas on 2000-luvun palju – suomalaista desiginia maailmalle!

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat paljukansaa, sillä näitä puulämmitteisiä pienikokoisia vesialtaita löytyy nykyisin lukemattomilta kesämökeiltä ja jopa vuokrattavista paljukärryistä. Alalla ei ole aikoihin nähty kovinkaan merkittäviä uudistuksia, mutta taannoin esitelty suomalainen Drop-allas muutti tilanteen kertaheitolla.

Kyseessä on design-palju, johon on saatavissa lisävarusteena esimerkiksi poreet, LED-valaistus ja useita eri lämmitysmuotoja. Drop-allas on suomalaisen huippusuunnittelija Nikolai Ruolan käsialaa, ja Suomalaisen Työn Liitto myönsi sille taannoin Design from Finland –tunnuksen. Lisäksi tuote palkittiin viime vuonna Vuoden Designteko –palkinnolla.

Nikolai Ruola suunnitteli pisaran muotoisen 6-8 hengen altaan, jossa pisaran kärki muodostaa samalla portaat. Perinteisten paljujen seinämät ovat yleensä suorat, mutta Ruolan näkemys asiasta oli hieman toinen. Altaan kaltevat seinämät pienentävät tarvittavaa veden määrää altaassa ja tuovat samalla käyttömukavuutta.

Parhaillaan Drop-altaasta rakennetaan aktiivisesti suomalaista designbrändiä, joka tunnetaan myös Suomen rajojen ulkopuolella. Potentiaalisimpina markkinoina yritys näkee Suomen lisäksi erityisesti Pohjois- ja Keski-Euroopan, joissa sähkölämmitteisen altaan ylläpitäminen on ilmastosta johtuen ympärivuotisesti varsin kallista.