Pornoa katselevat miehet muita tasa-arvoisempia

Digi Viihdeuutiset · Annika Kela

Pornoa katselevat miehet suhtautuvat naisiin huomattavasti positiivisemmin ja tasa-arvoisemmin, kuin miehet, jotka eivät katsele aikuisviihdettä, väittää tuore kanadalaistutkimus. Tulokset ovat kummonneet väitteen, jonka mukaan aikuisviihdettä katsovat miehet halveksuvat naisia.

Ontarion yliopiston tutkimukseen osallistui yli 24.000 yhdysvaltalaista miestä ja naista. Vuosikymmeniä kestänyt tutkimus sai alkunsa vuonna 1975 ja viimeisimmät tulokset kerättiin vuonna 2010. Tutkijat ovat nyt analysoineet kyselyiden muodossa kerätyn tiedon.

Daily Mail -lehden mukaan aikuisviihdettä katsovista koehenkilöistä 56 prosenttia oli naisia. Pornoa katselevista koehenkilöistä yhteensä 53 prosenttia oli naimisissa. Tuloksista kävi ilmi, että mieskoehenkilöt, jotka katselivat lähes säännöllisesti pornoa suhtautuivat naisiin muita miehiä positiivisemmin.

Miehiltä kysyttiin muun muassa kuinka he suhtautuivat aborttiin tai naisesimiehiin ja -johtajiin. Aikuisviihdettä katselleet suhtautuivat naisjohtajiin huomattavasti positiivisemmin, kuin miehet, jotka pidättäytyivät pornon katselemisesta. Raskauden keskeytys oli myös aihe, johon aikuisviihdettä katselleet suhtautuivat positiivisemmin kuin muut.

Tulokset ovat olleet yllättäviä, sillä aikuisviihdettä on kritisoitu nimenomaan sen vuoksi, että sen on katsottu alentavan naisten arvoa miesten silmissä. Aikuisviihdettä katsovat naiset olivat myös asenteiltaan positiivisempia naisjohtajia ja abortteja kohtaan, kuin pornoa katsomattomat. Tutkimuksen tulokset on julkaistu Journal of Sex Research -julkaisussa.