Vanhassa vara parempi? Pariskunta kiertää maailmaa 100-vuotiaalla Fordilla!

Autot Viihdeuutiset · Annika Kela

Hollantilaispariskunta Dirk ja Trudy Regter ovat lähteneet maailmanympärysmatkalle vanhalla klassikkoautolla. Suunnitelma suuresta seikkailusta sai alkunsa siitä, kun pari osti 100 vuotta vanhan Ford T -auton vuonna 1997.

Eläkkeelle jäämisen jälkeen Dirk ja Trudy pakkasivat tavaransa ja he lähtivät pitkälle ajomatkalle. Kolmen vuoden aikana kaksikko on ajanut yli 80.000 kilometriä. He ovat muun muassa ajaneet läpi Afrikan ja Etelä-Amerikan. Myös Pohjois-Amerikka on valloitettu vanhalla Fordilla.

Pariskunta on perustanut Model T World Tour -sivuston matkakuvia ja -kertomuksiaan varten. Ihmiset ovat olleet haltioissaan pariskunnan tempauksesta. Seikkailunsa aikana Dirk ja Trudy ovat tehneet paljon hyvää eri yhteisöille, sillä he ovat muun muassa keränneet 39.000 euroa lahjoitettavaksi SOS Children’s Villages International -hyväntekeväisyyssäätiölle.

Vuonna 2014 kaksikko palasi takaisin Eurooppaan, mutta he päättivät, ettei heidän seikkailunsa olisi vielä ohi. Pariskunta on viettänyt kotonaan nyt vuoden päivät ja he ovat suunnitelleet uutta seikkailua vuodelle 2016. Heillä on vielä Aasia, Australia ja Uusi-Seelanti valloittamatta. Pitkistä matkoista huolimatta Ford T:ssa riittää vielä puhtia uudelle reissulle.

Uusimmat