103-vuotias isoäiti yritti ottaa selfien – huvittava lopputulos

Viihdeuutiset · Annika Kela

Isoäitinsä luona vierailleet perheenjäsenet ovat tutustuttaneet 103-vuotiaan mummonsa nykyteknologian ihmeelliseen maailmaan. Lastenlastensa kannustamana mummo tutki iPadia ja hän suostui lopulta jopa poseeraamaan selfiessä.

Perheenjäsenet ovat kuvanneet jännittävästä hetkestä videon ja julkaisseet sen netissä. Kuten arvella saattaa, kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaisesti. Isoäiti oli hämmentynyt edessään olevan iPadin käytöstä eikä hän selvästikään tiennyt minne hänen olisi pitänyt katsoa.

Kun lapsenlapset kertoivat, että iPadin näytössä näkyi hänen kuvansa, meni hän sanattomaksi. Mummo ei ollut uskoa silmiään ja hän ihmetteli suureen ääneen peilikuvaansa. Selfien ottaminen osoittautui odotettua haasteellisemmaksi. Huvittava video päättyi lopulta siihen, kun mummo totesi: ”Voi hyvä luoja! En pidä tästä ollenkaan!”