Lucasilla kultaa jo toistamiseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nuori suomalainen artistitulokas Lucas on myynyt kultaa Kauniita yhdessä -singlellään. Myös Lucasin edellinen single Täydellisen epätäydellinen on ylittänyt kultarajan. Kauniita yhdessä vietti Spotifyn kuunnelluimpien joukossa yli kaksi viikkoa.

Lucas julkaisi Kauniita yhdessä -singlelleen myös musiikkivideon, joka keräsi reilussa viikossa 90.000 katselua.

– Tää kertoo siitä, että tyttö tai poika on ihastunut frendin tyttöystävään tai poikaystävään. Luulen, että näin käy monelle nykyään – myös minulle yläasteella. Se on kiva tunne, mutta samalla jotenkin ärsyttävä, koska sä et voi tehdä mitään. Mä en sanonu mitään, mä jätin sen siihen vaan, Lucas kertoo kappaleen tarinasta.

Tällä hetkellä Lucas tekee studiolla uusia kappaleita, ja hänen debyyttialbuminsa tullaan julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna. Kesällä 2016 Lucas nähdään bändinsä kanssa lukuisilla isoilla festareilla, joista tähän mennessä on julkaistu jo Turun Aurafest, Oulun Qstock, Rovaniemen Simerock ja Jyväskylän Sataman yö.