Koomikko ja mediapersoona Chelsea Handler on julkaissut Instagramissa rohkean kuvan, jossa hän poseeraa ikkunaa vasten pienissä alushousuissa. Yläosattoman kaunottaren selkää ja pakaroita koristaa Donald Trumpille osoitettu viesti.
41-vuotias kaunotar on viestin mukaan sitä mieltä, että ”Trump on peräaukko”. Suorasanainen nainen ei ole hillinnyt julkisuudessa esittämiään mielipiteitään, vaan hän on kuvien lisäksi arvostellut Trumpia kärkkäin kommentein.
Alastomuutta esittelevän kuvan lisäksi Chelsea oli lisännyt Instagramiinsa otoksen Donald Trump -piñatasta. Meksikossa vieraillut tähtönen kantoi kädessään presidenttiehdokasta muistuttavaa piñataa ja hän etsi omien sanojensa mukaan sopivaa puuta, johon sen ripustaisi. Naisten oikeuksien kiivaana puolustajana tunnettu Chelsea on monien muiden yhdysvaltalaisten tavoin huolestuneita Trumpin menestymisestä vaaleissa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Chelsea Handler tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.