Poliisin rynnäkkö yllätti? Hulvaton pidätyskuva nettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa on tapana julkaista osa pidätyskuvista mediaan. Nyt verkossa leviää kuva, jossa on kannabiksen hallussapidosta pidätetty Kevin Gibson. Miehellä on erikoinen partatyyli.

Miamin poliisiviranomaiset ovat pidättäneet 58-vuotiaan Kevin Gibsonin, koska hänen hallustaan löydettiin 70 grammaa marihuanaa. Lisäksi hän oli julkijuopotellut ja myynyt omistamaansa huumetta. Mies olisi voitu pidättää myös tyylirikoksesta.

Kevin Gibsonilla oli nimittäin pidätyskuvassa puoliksi ajeltu parta. Mies on poliisille entuudestaan tuttu ja hänet on pidätetty useasti pikkurikoksista 70-luvulta saakka, Miami New Times uutisoi.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun rikollisen hauska pidätyskuva leviää netissä. Olemme kertoneet muun muassa taikasieniä syöneestä miehestä, joka näytti pidätyskuvassa kaikkea muuta kuin katuvalta.