Vauva-arki: Näin haaveet eroavat todellisesta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vanhemmuutta ja sen mukanaan tuomaa vastuuta voi olla vaikeaa kunnolla hahmottaa ennen kuin saa ensimmäisen oman lapsen. DearNaptural85-videoblogia pitävä Whitney White on näyttänyt hauskan videon avulla mitkä ovat odottavan äidin suurimpia harhaluuloja itse äitiydestä.

Videolla nainen demonstroi millaista äitinä oleminen erilaisissa tilanteissa on ja millaisena odottavat naiset yleensä kuvittelevat sen. Moni voi ajatella menevänsä söpöt asut yllään yhdessä esimerkiksi kauppakeskukseen, mutta siellä oleminen ei välttämättä sujukaan niin mutkattomasti.

Äidit voivat ajatella ottavansa lapsen mukaan ravintolaan, jonne kahvitreffit ystävän kanssa on sovittu. Lapsi ei kuitenkaan todennäköisesti jaksa keskittyä omiin leikkeihinsä vaan yrittää kiipeillä äidin päällä tai päästä napostelemaan äidin lautasella olevia ruokia.