Tulevan elämänkumppani tavataan vain kolmella tavalla

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Rakkauden etsiminen ja löytäminen on muuttunut todella paljon viimeisten vuosikymmenien aikana. Aiemmin tulevat kumppanit löytyivät naapurista ja naimisiin mentiin heti kun se oli sallittua. Nykyään parin kumpikin osapuoli voi asua hyvinkin kaukana toisistaan eikä heillä ole mikään kiire mennä naimisiin.

Rakkauden löytymisessä myös tapaamispaikat ja -tavat ovat muuttuneet vuosien saatossa huomattavasti. Washington Post kertoo sosiologi Michael Rosenfeldin tekemästä kaaviosta, jossa nähdään miten pariskuntien pariutuminen ja tapaaminen on muuttunut.

Aiemmin tapoja oli todella monia. Pariskunnat tapasivat ystävien kautta, ravintolassa, koulussa, perheen kautta, alakoulussa, kirkossa tai he asuivat naapureina tai olivat työkavereita. Nykyään tapoja on enää vain kolme. Kaikki muut tapaamiskeinot ovat pienentäneet merkityksensä lähes olemattomiin, koska nykyään ihmiset tapaavat enää suurimmaksi osaksi vain joko ystävien kautta, ravintolassa tai sosiaalisen median kautta.