Roope Salminen & Koirat myynyt platinaa: ”Ei voi muuta kuin kiittää”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Neljä Emma-ehdokkuutta saanut Roope Salminen & Koirat julkaisi maaliskuussa debyyttialbuminsa Madafakin levy, ja albumi myi kultaa jo ennakkoon. Levyltä löytyvät esimerkiksi kultasinglet Pilkun jälkeen ja Voodoo feat. Anna Abreu sekä platinasingle Madafakin darra.

roopesalminenkoiratmadafakinlevy

Madafakin darra oli vuoden 2015 kahdeksanneksi soitetuin kappale Suomen radioissa, ja sitä on striimattu yli seitsemän miljoonaa kertaa Spotifyssä. Nyt yhtye on saanut levystään platinaa.

– Se, että debyyttialbumilla saa nostella platinaa, on erittäin poikkeuksellista. Tällaisen kunnianosoituksen edessä ei voi muuta kuin kiittää koko tiimiä ja kaikkia faneja, jotka ovat tukeneet meitä, oli se sitten coverbändiajoista tai toissapäivästä saakka, Roope Salminen kommentoi.

– Me tehdään musiikkia isolle yleisölle ja totta kai meille on tärkeää, että yleisö myös löytää sen. Tästä platasta saadaan vielä enemmän virtaa kesän festareille. Tervetuloa katsastamaan keikkakunto.