Mies yritti huijata poliisia – ajoi kimppakaistaa kauhunuken kanssa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa on rakennettu valtateille erillisiä kimppakyytikaistoja. Niitä saa käyttää ainoastaan, mikäli autossa on enemmän kuin kaksi ihmistä. Kaistat ovat yleensä nopeampia kuin tavalliset moottoritiet.

Carpool-kaistoja yritetään käyttää väärin esimerkiksi apukuljettajan paikalla istuvien hahmojen avulla. Kaistan virheellisestä käyttämisestä seuraa sakot, ja niitä jakelevat moottoriteiden liikennettä vartioivat poliisit. Heitä on vaikea huijata. Tämän totesi myös Tacomassa nuken kanssa matkustanut mies, joka oli pannut lelun autonsa etupenkille.

Poliisit olivat huomanneet miehen ajavan kimppakyytikaistaa nukkensa kanssa ja kun he pysäyttivät auton, näkivät he etupenkillä kammottavan zombielelun. Nukke oli kuin suoraan kauhuelokuvista. Mies oli pukenut kammottavalle hahmolle vaalenpunaisen puvun ja villamyssyn. Hän sai halloweenkepposesta 120 euron sakot, Associated Press uutisoi.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.